TUULI KÄY (eikä meitä enää ole)
			Minä tulin jostakin, täällä nyt elän, tässä minun elämässä.
			Minä unohdin meidät ja käänsin vain selän; mikäs minun on ollessa tässä.
			Kun jo unohtanut olin Puusepänkujan ja Koskitien ankarat laulut,
			tuli vastaani entinen nainen, joka mukaansa vei liskotaulut.
			Juuri kun aikoi hän lähteä täältä, eikä koskaan palata kotiin
			tuuliseen kaupunkiin, tehtaiden tuoksuun, oli kyllästynyt niihin sotiin.
			Eikä sopeutuminen enää helppoa oo, kun on ikää ja arkikin painaa.
			Yksi elämä meillä on, toista ei oo, joskus tuntuu et´kaikki on lainaa.
			Hän muutti takaisin, näin hänet aseman luona, siinä hiljaa halattiin.
			Mitään ei puhuttu, katseltiin vain. Muistoihin palattiin.
			Ei me vihassa erottu, erottiin vain, kun ei tiedetty kuinka vois jatkaa.
			Minä onneni jostakin muualta sain, eikä jatkettu yhteistä matkaa.
			Tuuli käy, meidän ylitse edelleenkin
			Pohjoiseen, vaikka elämää uutta mä teenkin.
			Tuuli käy, se vielä jotain on yhteistä meissä.
			Eiliseen, se kaipuu tallella on enkeleissä.
	taulun tekijä Terhi Petäjäaho